Seuraavassa valokuvia joihin kaipaan tunnistusapua

Valokuvia on käsitelty ja voit ladata niitä tunnistamisen helpottamiseksi. Osa valokuvista on yksityishenkilöiden arkistoista tai saattavat muuten kuulua tekijänoikeuksien piiriin, otathan sen huomioon jos haluat käyttää valokuvia kaupalliseen tai aatteelliseen tarkoitukseen. 

Lisäksi etsin valokuvia ja kaikkea muutakin tietoa jatkosodan ajalta seuraavista 1. komppanian sotilaista. 

Luutnatti Vuorjoki, toimi 1. komppanian päällikkönä  keskitysmarssin aikana. 

Luutnatti Anttila.

Luutnantti Heikkinen, määrättiin 1. komppanian päälliköksi 3.8.1941. Komppania oli tuolloin Läskelän Joensuussa

Vänrikki Jorma Koivusalo, yleni sodan lopussa kapteeniksi ja toimi pisimpään 1. komppanian päällikkönä.

Luutnantti Pesola Pentti Tapani, 1. komppania joukkueen johtaja

Vänrikki Hulkkonen Lauri Erkki, 1. komppania joukkueen johtaja

Vänrikki Haikola Kaarlo Johannes, 1. komppania joukkueen johtaja

Jos tunnistat tai tiedät jonkun kuvassa olevan henkilön, ole hyvä ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla ja kerro mikä on tunnistamasi henkilön numero sekä nimi. Kuva on yksityishenkilön arkistosta.

Palvelukseen 18.6.1941 astuneet Juankosken reserviläiset, kuvatunnistuksen avuksi.

1./JR 51 12.7.41 Luettelo 1./JR 51:ssä palvelevista reserviläisistä, jotka astuivat palvelukseen 18.6.1941

Stm. Ahonen Antti, J Ylik. Korhonen Veijo A, Stm. Ahonen Eero, Korpr. Kukkonen Aarne J, Stm. Ahonen Eetu, Stm. Kuosmanen Kalle H, Alik. Ahonen Pentti J, Stm. Kuosmanen Unto, Stm. Ahonen Tauno, Stm. Kuosmanen Veikko J, Stm. Ahonen Toimi J, Vänr. Koivusalo Jorma, Stm. Ahonen Toivo H, Korpr. Laitinen Taavi, Korpr. Antikainen Mikko, Alik. Lappalainen Viljo, Stm. Antikainen Olli, Kers. Lappalainen Viljo Sakari, Korpr. Antikainen Väinö J, Stm. Lehtola Väinö A, Stm. Forsander Ville, Alik. Leivo Pentti, Stm. Haikonen Kaarlo, Kers. Leskinen Kalle K, Stm. Hakkarainen Erkki, Stm. Leskinen Johannes, Stm. Hakkarainen Juho E, Stm. Leskinen Toivo V, Stm. Hakkarainen Kalle, Stm. Leskinen Veikko I, Stm. Hakkarainen Matti J, Alik. Lipponen Antti, Korpr. Hakkarainen Paavo, Stm. Lipponen Taavetti, Stm. Hakkarainen Vilho A, Stm. Lipponen Eino J, Stm. Hakkarainen Veikko, Stm. Lipponen Ville J, Stm. Happonen Aarne V, Stm. Lukkarinen Eero H, Stm. Happonen Lauri, Stm. Lukkarinen Matti, (sairaalassa), Kers. Hartikainen Hannes Pekka, Vääp. Lönnmark Lauri, Stm. Hartikainen Viljo Alvar, Stm. Makkonen Herman, Stm. Hartikainen Veikko E, Stm. Makkonen Tuomas, Stm. Heikkinen Antti J, Stm. Mertanen Vilho, Stm. Heikkinen Eino, Korpr. Miettinen Arvo A, Korpr. Heikkinen Jaakko J, Stm. Miettinen Eino J, Stm. Heikkinen Kusti, Kers. Miettinen Martti E, Stm. Heikkinen Matti V, Stm. Miettinen Paavo S, Stm. Heikkinen Tauno H, Stm. Miettinen Taavetti T, Korpr. Heikkinen Tauno Sakari, Stm. Miettinen Toimi? (JT sotapäiväkirj. epäselvä merkintä), Stm. Heikkinen Toivo A, Stm. Miettinen Vilho L, Stm. Hiltunen Eino, Alik. Mikkola Lauri J, Stm. Hiltunen Heikki K, Ltn. Muuranto Yrjö, Stm. Hiltunen Kalle, Kers. Muurinen Lamberd, Stm. Hiltunen Vilho E, Stm. Mustonen Eino, Alik. Hirvonen Otto I, Stm. Mustonen Matti, Stm. Hirvonen Veikko, Korpr. Myöhänen Eino P, Korpr. Horttanainen Tauno, Korpr. Niemelä Vilho (Iskanius), Korpr. Heikkinen Viktor, Stm. Nykänen Eino V, Stm. Huttunen Pentti, Alik. Nykänen Olli, V Stm. Huttunen Viljo Aleksi, Stm. Partanen Otto H, Stm. Hynynen Kalle H, Alik. Parviainen Aarne K, Stm. Hämäläinen Aarne, Korpr. Parviainen August, Stm. Hämäläinen Janne V, Korpr. Parviainen Eino, Vänr. Hölttä Pentti, Kers. Parviainen Matti J, Stm. Ilvonen Reino, Stm. Parviainen Reino, A Kers. Iskanius Tauno, Kers. Parviainen Tauno O, Kers. Jormalainen Aari, Stm. Parviainen Toimi O, Stm. Julkunen Martti, Stm. Parviainen Veikko J, Alik. Juutilainen Eino A, Stm. Pasanen Väinö, Kers. Karhunen Aaro, Stm. Pekkarinen Aaro H, Stm. Karhunen Veikko V, Stm. Pekkarinen Juho, Stm. Kakkinen Olli A, Stm. Pentikäinen Kalle V (sairas), Korpr. Karppinen Taisto I, Stm. Piipponen Juho, Korpr. Kauppinen Heikki H, Stm. Pietikäinen Matti R, Stm. Kokkarinen Kalle K, Alik. Pirinen Toimi J, Alik. Kejonen Gunnar, Stm. Pitkänen Toivo J, Kers. Kekäläinen Toivo I, Korpr. Pitkänen Toimi, Stm. Kettunen Aarne A, Stm. Puustinen Aatu, Korpr. Kettunen Antti J, Stm. Rissanen Eino E, Stm. Kettunen Otto V, Stm. Rissanen Eino J, Korpr. Kokkarinen Viljo P, Stm. Rissanen Leo, Stm. Koponen Ilmari, Alik. Ruotsalainen Erkki I, Korpr. Koponen Juho, Stm. Rusanen Eino, Alik. Korhonen Aatto O, Stm. Räsänen Antti A, Stm. Korhonen Kalle, Stm. Räsänen Heikki A, Stm. Saarelainen Veikko E, Stm. Torvinen Aatu, Stm. Savolainen Erkki, Stm. Torvinen Viljo J, Stm. Savolainen Hannes, Korpr. Torvinen Veikko P, Alik. Savolainen Ilmari, Stm. Tukiainen Aarno, Korpr. Savolainen Kalle K, Stm. Tuppurainen Alvar, Stm. Savolainen Lauri K, Stm. Turunen Eino I, Stm. Savolainen Olavi, Korpr. Turunen Veikko, Stm. Savolainen Viho J (JT Viho?), Stm. Vartiainen August, Alik. Savolainen Väinö J, Stm. Vartiainen Hannes A, Kers. Soininen Veikko K, Stm. Vartiainen Kalle K, Stm. Strengel Heikki J, Stm. Vartiainen Lauri V, Alik. Suhonen Olavi, Korpr. Vartiainen Pekka V, Kers. Suuronen Helge, Alik. Vihonen Toimi H, Stm. Takkinen Veikko A, Stm. Vatanen Antti, Stm. Taskinen Kalle V, Stm. Väisänen Poika-Aatto, Stm. Taskinen Juho V, Stm. Tirkkonen Tuomas H, Stm. Tirkkonen Veikko I, Viran- ja toimenhaltijoita. Stm. Tirkkonen Viljo J, Kapt. Ruonakangas Janne (Aluepäällikkö), Stm. Tiilikainen Aarne, Vänr. Siljamo Eero Samuli (Ali.sot.ohj.), Stm. Tiilikainen Kalle K, Kers. Puustinen Erkki (Ali.sot.ohj.), Korpr. Toivanen Eino I, Stm. Toivanen Janne, Stm. Toivanen Toimi J, Stm. Toivanen Veikko J.

Laitan tähän kuvaan ehdolle kuvauspaikaksi Syvärin eteläpuoli, Travnikin kylästä kaakkoon sijaitseva haapoja kasvava Tuomolan mäki. Kuvausajankohta, mahdollisesti heinä- elokuu 1942. Kuvaa on käsitelty tunnistamisen helpottamiseksi. Kuva on yksityishenkilön arkistosta.

Kuvausajankohdasta tai paikasta ei ole tietoa. Kuva on yksityisarkistosta.

Kuvausajankohdasta tai paikasta ei ole tietoa. Kuva on yksityisarkistosta.

Kuvausajankohdasta tai paikasta ei ole tietoa. Kuva on yksityisarkistosta.

Kuvausajankohdasta tai paikasta ei ole tietoa. Kuva on yksityisarkistosta. Olisi mielenkiintoista tietää onko kuvassa olevien kaltaisista tuohilaukuista yhtään päätynyt kotirintamalle.

I Pataljoonan komentajana toimi majuri Hirvelä olallaan tuohesta tehty karttalaukku, hänet tunnettiin myös "tuohiupseeri" nimellä. Kuvassa on myös hänen lähettinsä ja hänellä on olallaan tuohesta tehty komentopaikkaa osoittava merkki. Kuvausajankohta 4.8.1941, paikkana mahdollisesti Läskelän Joensuu. Kuva on SA:n kuva-arkistosta.

Liikuva sotilaskoti Tohmajärven lähellä. Tunnistaako joku tästä kuvasta JR 51:n I Pataljoonana sotilaita. Kuvauspäivä on 4.7.1941.